Toiveiden täyttymys, elefantti




Vihdoinkin norsuja. Sitä tässä onkin jo odotettu. Niitä oli siellä, missä niiden piti olevan ja kartankin mukaan piti olla. Myöhemmin selvisi myös miksi niitä ei matkalla aikaisemmin näkynyt. Syy oli hyvin yksinkertainen, metsät olivat hävinneet. Ne olivat hävinneet koska maaperä oli myrkytetty ja siellä missä ei oltu pilattu niin kiivas hakkuu oli hävittänyt metsienkin rippeet. Ilman metsiä ei ole norsujakaan. Vähän kuten hirvien, karhujen ja susien laita on meillä Euroopassakin.

Matka Buon Ma Thuotista ei ollut pitkä, runsaat 40 kilometriä ja ollaan perillä Buon Don kylässä Yok Donin luonnonpuiston kupeella. Ensin tulee vastaan luonnonsuojelualueen hallintokeskus. Sinne kysymään huoneen hintaa. Hieman keskimääräistä kalliimpaa. Mutta huone on iso, paikalla mukava ravintola, asiantunteva henkilökunta ja lämmin suihku. Emmin kuitenkin ja jatkoin sinne minne Lonely Planet neuvoo: turistien kansoittamaan pieneen kylään, muutaman kilometrin päähän. Sieltä kysymään majapaikan hintaa. On hieman halvempi, bambumaja veden äärellä. Näköalat hienot mutta ei lämmintä vettä. Väliäkös tuolla nyt on. En kuitenkaan varannut. Paikka oli hieman turistinen. Pikkuhiljaa alan epäillä Lonely Planetin kirjoittajien mieltymyksiä ja tavoitteita. Venäjän ja Kiinan teokset olivat kyllä hienoja, asiantuntevia ja kirjoitettu sellaiselle yleisölle kun itsekin halusin olla: Oma-aloitteinen ja -toiminen reppureissaaja. Mutta Vietnam kirjojen kohde on varmaan kohtalaisen varakas rantaelämään viehtynyt matkailija.

Varsinainen norsupaikka, turistikylässä, olikin hieman sivummalla saaressa. Kovinpa on ankean oloinen, hieman masentuneen oloiset norsut oli kahlehdittu metrin ketjulla puuhun. Siellä ne odottivat vain matkustajia, tunnista toiseen. Laiturilta otetaan matkustajia, kävellään vakiolenkki, pienet lapset hihkuvat riemusta ja aikuiset hieman totisempana. Happamat kuljettajat tökkivät piikkipäisellä kepillä ja huutavat. Yhtä hyvin voisivat olla kuorma-autonkuljettajia. Kovasti tuli paha mieli kun näin paikan. Ei - tämä ei voilla elefantin elämää. Palasin luonnonsuojelualueelle.

Onneksi palasin. Siellä tapasin yhden vietnamilaisen tytön, joka teki väitöskirjaa ihmisten ja metsien välisestä suhteesta Melbournen yliopistoon. Tiedäthän nämä seikat: kestävä kehitys, luonnon virkistyskäyttö ja hyötykäyttö, isiltä opitut perinteet, viljelty metsä ja sen lajikkeet, ikiaikainen luonnonvarainen metsä jne. Mitä kaikkia muitakin teemoja kirjassa tullaan käsittelemään – en ihan tarkkaan muista. Hän oli tekemässä viimeisiä kenttätöitä ennen varsinaisen julkaisun, monologin, laatimista. Metsien tutkimus, inventointi ja viljely on tänään Vietnamissa ihan kehittyvällä mallilla. Siinä työssä suomalaisetkin ovat kunnostautuneet hyvin paikan päällä. Tutkimus ja kehitystoimiin onkin tarvetta, sillä sodat veivät veronsa ja sitä suurempi veron kantoi liiallinen hakkuu. Ehkä suurin ongelma tänään on se että metsän omistajat haluavat nopeasti kasvavia lajikkeita kuten Eucalyptysta ja Akaasiaa mutta suunnittelijat ja luonnon ystävät haluavat hieman monimuotoisempia metsiä.

Luonnonsuojelualueelle oli kerääntynyt toinenkin porukka. Läänintasoinen virkamiesjoukko pohtimaan tulevia alueiden suunnitelmia. Vietnamissa virkamiehet ovat ihastuneet virkapukuihin. Näistä oli helppo päätellä, minkä tasoisen henkilön kanssa puhut. Henkilön arvo oli jaettu sen mukaan kuinka monta tähteä tai nauhaa puvussa on. Yksi tähtiset ovat alueen kymppejä, työnjohtajia, kaksi tähtinen oli alueen johtaja, kolmitähtinen oli Buon Ma Thuosta saapunut maakunnan aluejohtaja ja ylimpänä kaikista Hanoin ministeriöstä saapunut nelitähtinen virkamies. Miesten englanninkielen taito eteni myös tähtien mukaan.

Näiden virkamiesten kanssa oli hyvä jutskata alueen ongelmista, joista suurin oli salakaato. Luit oikein. Kysyin miten puita voi kaataa salaa nehän ovat painavia ja vaativat suuria äänekkäitä koneita. Ei se näin tapahdu. Kaadetaan puita käsipelillä äänettömästi ja kuljetetaan niitä pois sellaisina paksuuksina ja pituuksina mitä ihminen jaksaa kantaa. Erityisesti uhan alaisia ovat sellaiset lajikkeet jotka huonekaluteollisuus haluaa. Luonnonmukaisissa kasvupaikoissa esiintyvät puut ovat paljon himotumpia kuin viljellyt. Salakaadosta on määrätty kylläkin huikeat rangaistukset aivan rikoksen vakavuuden mukaan ihan kuolemantuomioon saakka. Mutta silti sitä tapahtuu ja tänään monet lajit alkavat olla uhanalaisia ja toisekseen biodiversiteetti saattaa häiriintyä.

Paikalla taasen putosi yksi ennakkoluulo aikaisempien jatkoksi. Olin aina kuvitellut luonnonsuojelualueiden hyvinvointia vaalivien ihmisten vähät välittävän nykyaikaisista vouhotuksista kuten televisiosta ja internetistä. Ovat ikään kuin ekologisia. Metsä, sen puut ja kasvit, eläimet ja hyönteiset ovat elämän kirkkaita tavoitteita. Mutta paskanmarjat. Kun MM jalkapallo-ottelun aika tuli, niin haettiin neukkarista projektori ja kytkettiin TV vastaanotin kiinni. Siellä katsottiin matsia ja juotiin kaljaa aivan samalla tavalla kuin miljardi muuta ihmistä tekee ympäri maailmaa samanaikaisesti kellonajasta riippumatta. Sama innokas huuto kun joku teki maalin. Mukava oli katsoa heitä kun tiesin, että juuri samanaikaan Suomessa istutaan töllön ääressä ja jännitetään voittajaa. Seurataan tiiviisti pallon liikkeitä ja kommentoidaan tilanteita: Milloin pelaaja on pöllö tai tahmatassu ja linjatuomari on aina riippumulkku. Kuinka kotoisaa.

Norsunhoitaja


Ehkäpä mieleenpainuvin mies koko luonnonsuojelualueella oli norsujen hoitaja. Hiljainen mies. Vaatteet nuhruiset kuin olisi rämpinyt savisissa kuopissa. Katse älykkään oloinen, osasi muutaman sanan englantia. Olemuksesta huokui jotain maanylistä syvällisyyttä, ymmärrystä jostain sellaisesta mitä tavalliset eivät voi mitenkään käsittää. Jotain salaista ja salaperäistä miehessä oli. Nopeasti selvisi hänen erityisominaisuutensa: Kyky käsitellä norsuja, ihan muuta kuin mitä eilisessä turistipaikassa oli. Ei juuri tarvinnut sanoa eläimelle mitään ja tämä totteli. Ei käyttänyt inhaa piikkipäistä keppiä, joihin törmäsin useasti Thaimaassa. Ei huutanut ei maanitellut, katsoi syvämietteisesti vain norsua ja niin eläimen käytös eteni sulavasti ja saumattomasti tilanteesta toiseen.

Menimme, minä ja norsunhoitaja sillan yli, tapaamaan kahta laiduntavaa norsua. En tiedä onko laiduntava oikea termi kun aamupalakseen nyhtivät lehtiä irti eivätkä ruohoa. Hieman mulkoilivat hoitajaa kun tämä totesi asiakkaan saapuvan. Irrotti toiselta kymmenen metrisen ketjun ja lähti joen rantaan. Huudelleen hop norsulle. Tämä ei oikein reagoinut millään tavalla, ei viitsinyt tehdä mitään mulkoili vain minua, varmaan tuumaili:
  • ”Vai tuollainen rääppänä häiritsee minua mukavalla aamu-unella, eipä ole kummallisen näköinen”.
  • ”Hop”, tarkoittaen no tuletkos jo sieltä.
  • ”Joo joo, mikä hoppu tässä nyt on. Täytyykö tässä oikein mennä aamupesulle, oikein sopiva kurakerros tuossa selän päällä ja tuo otsassa oleva oksakin koristelee sopivasti. Ihan hyvä näinkin.”

Niin norsu lähti laiskasti. Otin kuvan norsusta. Zoomailin ja zoomailin aina vain lyhyemmällä polttovälillä. Norsu sen kun läheni. ”Kumma hyypiö tuokin kun ei ollenkaan väisty, onhan mulla painoa noin 4 000 ja tulla vain vaivaiset 100 kiloa”. Kun lopulta otin kameran silmiltäni niin hups, norsu olikin 3 metrin päässä. Juoksin pois ja norsulla oli mairea ilme. ”No pelästyipähän tuo”. Jatkoi matkaansa joen rannalle. Varovasti kulki kun törmä oli savinen ja liejuinen.
  • ”Hop” tarkoittaen veteen siitä.
  • ”Joo joo” ja astui varpaan verran. Nyt varmaan riitti.
  • ”Hop” tarkoittaen syvemmälle.

Eipä juuri liikahtanut. ”Hemmetti kun tuo vesi on niin kylmää”.
  • ”Hop”, tarkoittaen syvemmälle. Astui polvia myöden
  • ”En kyllä mee syvemmälle”. Kutittaa tuo vesikin mahanalustaa, tuumi norsu.
  • ”Hop”, tarkoittaen syvemmälle.
  • ”En mee, kaikkea pitää noiden turistien eteen tehdä”, pohti norsu.
  • ”Hop” tarkoittaen kyllä menet.
  • ”Joo joo” mitä toikin tuolla tikulla kutittaa.

  • Astui mahaa myöden ja mulkoili hoitajaa. ”Kyllä nyt riitti. En kyllä mene syvemmälle kun tuo vesi on niin kylmää. 

  • "Hop" ei riitä.
Niin norsu meni kaulaansa myöden.
  • ”Hop” tarkoittaen uppeluksiin.

Ja niin näkyi lopulta norsusta vain otsa ja kärsän kärki.
  • ”Hop”, tarkoittaen tule lähemmäs.

Lopulta norsun käveli takasin ja norsunhoitaja hyppäsi selkään. Kummatkin menivät syvemmälle ja hoitaja pesi norsun. Ensimmäistä kertaa olin nähnyt smurffikielen toiminnassa. Ainoa mitä hoitaja sanoi oli ”hop” ja norsu ymmärsi. Myöhemmin kerroin Thaimaassa erässä norsuhoitolassa tapauksesta hoitolan johtajalle. Hän kertoi, että silloin tällöin löytyy ihmisiä, jotka ovat koko ikänsä olleet samojen norsujen kanssa tekemisissä eikä heidän juuri tarvitse mitään sanoa kun eläimet jo tottelevat. Keskinäinen ymmärrys ja yhteistyö on saumatonta. Oli todella upeaa nähdä tällaista lähes telepaattista yhteisymmärrystä. Hoitaja ja norsu olivat kuin samasta maailmasta, aivan muusta kuin mitä me muut tavalliset olemme. Tämä oli siis hoitajan salaisuus. Kummatkin olivat onnellisia hoitaja ja tämän kaksi norsua. Ehkä et usko, mutta kadehdin heitä.



Norsut Vietnamissa


Vietnamia ei ehkä helposti mielletä norsumaana ainakaan samanalaisena kuin Thaimaa tai Intia. Norsuilla on kuitenkin ollut menneinä aikoina aivan suunnattoman suuri merkitys niin sodissa, hyötyeläimenä kuljetuksissa, hovin etiketeissä ja muina mihin norsuja on aikojen kuluessa ikinä keksitty käyttää.

Vietnamissa oli taannoin norsuja vaikka kuinka paljon. Monet etniset kansat olivat siellä maailman kuuluja norsujen käsittelyssä. Kun naiset ahersivat pelloilla, niin miehet ahersivat norsujen kanssa. Ähkyivät ja puhkuivat, jotta eläin saataisiin käyttäytymään juuri sillä tavalla kuin haluttiin.

Mutta voi, maassa on suuri norsu kato. Sota vei veronsa. Maat myrkytettiin ja pommitettiin ja niin norsutkin joutuivat taivaaseen. Vielä 1990 luvun alussa maassa eleli norsuja runsaat 2000 mutta nykyään määrä on pudonnut vaivaiseen 90 – 140 villiin ja 60 – 100 kesyyn yksilöön. Hanoita myöden ollaan huolestuneita. Tilanne on todella hälyttävä. Maailman uhanalaisia lajeja luokittelevassa punaisessa kirjassa Vietnamin kohdalla on karu maininta: kriittisesti uhanalainen, kun monissa Afrikan ja Aasian maissa se on ”pelkästään” uhanalainen. Miten tässä nyt kävi näin. Syitä on monia: Metsiä hakattiin kun puulle oli kysyntää. Metsiä raivattiin maanviljelyksen tarpeisiin. Vangittiin kesytettäväksi. Toisinaan esiintyi ihmisen ja elefantin välinen konflikti. Syöhän tämä paljon ja silloin tällöin saavat urokset hepulikohtauksen. Moisesta kiusanhengestä pitää päästä eroon. Salametsästys, kun norsunluu on arvokasta ja haluttua kauppatavaraa. On käsittämätöntä, että näin jylhä ja viisas eläin täytyy tappaa muutaman hampaan takia. Metsäpalot isoloivat kantoja toinen toisistaan. Metsäalueet ovat kaukana toisistaan ja liian pieniä. Urokset eivät löydä naaraita ja silloin ei ole myöskään norsuvauvoja.

Norsuja käytetään Vietnamissa kuten muuallakin Aasiassa turistiryhmien vetonauloina. Ihmiset saavat ratsastaa ja hieman syöttää niitä. Myös Vietnamissa on raportoitu eläinten kuolleen nääntymykseen ja aliravitsemukseen. Päivisin joutuvat tekemään joskus jopa 18 tuntisia päiviä kuljettamaan turisteja aamusta yömyöhään. Yöksi sidotaan metrin mittaiseen ketjuun puuttomalla aukiolla. Ruuaksi annetaan muutama sokeriruoko ja muutama lehtevä oksa. Ei tämä ole oikein. On se käsittämätöntä miten monet ihmiset suhtautuvat eläimiin tunnottomasti ja julmasti. Tuonnempana Thaimaassa palaamme tähän asiaan vielä.

Hieman elefantista


Varmaan tiedätkin, että maailmassa väitetään olevan kaksi norsujen päälahkoa Afrikan ja Aasian norsut Loxodonta Africana ja Elephas maximus. Itse asiassa niitä on kolme. Mainittujen lisäksi viime aikojen geneettinen tutkimus on paljastanut yhden muunkin pääryhmän olemassaolon eli Afrikan metsäelefantti (Loxodonta cyclotis). Lopulta Aasian norsu Elephas maximus on taasen jakautunut muutamaan alalohkoon kuten Sri lankan norsu (Elephas maximus maximus), Sumatran norsuun (Elephas maximus sumatranus) ja Borneon elefantti (Elephas maximus borneesis). Koska norsu on aika kehno uimaan, niin on arveltu Sumatran olleen joskus maayhteydessä muuhun Aasiaan, jolloin norsut ovat matkanneet näihin seutuihin kävellen. Borneon elefantin alkuperästä on hieman ristiriitaisia näkemyksiä toiset arvelevat niitä olleen kotoperäisinä jo hyvin kauan aikaa, toiset taasen arvelevat niiden olevan ihmisten mukanaan tuomia ja kolmannet taasen alkuperäinen kanta on sekoittunut tuotujen kanssa.

Varmaan tiedätkin Aasian ja Afrikan norsun eron: Afrikan norsu on suurempi kuin Aasialainen serkkunsa, parhaimmillaan jopa puoli metriä korkeampi, korvat ovat Afrikan norsulla suuremmat. Afrikan norsun korvat muistuttavat Afrikan mannerta kun taasen aasialaisella ne muistuttavat Intian maata (siksipä Aasian norsua usein kutustaan Intian norsuksi). Aasian norsulla ainoastaan uroksella on syöksyhampaat kun taasen Afrikassa sekä pojilla että tytöillä on vastaavat työkalut. Aasian norsulla on korkeampi otsa ja kärsän päässä on ”sormi”. Tätä sormea se osaakin taitavasti käyttää kuten myöhemmin sain kokea syöttäessäni niitä.

Afrikan metsäelefanttia (Loxodonta cyclotis) tavataan vain Kongossa, Sudanissa ja Gabonissa. Viime aikaiset DNA tutkimukset paljastavat lajin eriytyneen Afrikan savanni norsusta noin 7 miljoonaan vuotta sitten. Ne ovat kaikista kolmesta päähaarasta pienimpiä melkein kääpiöitä. Korkeus kun on vaivaiset 2,5 metriä kun Afrikan norsulla se saattaa olla jopa neljä metriä. Ovat vieläpä kevyitä, painoa kun ei ole kuin vaivaiset 2.7 tonnia. Kun varsinainen Afrikan norsu voi painaa jopa 6 tonnia. Metsäelefantista tunnetaan vielä yksi pygmi alahaara (Loxodonta pumilio), joka painaa vain 900 kiloa.

Oli todellakin hienoa, kun ensikohtaamiseni norsun kanssa tapahtui niin upeassa yhteydessä. Myöhemmin opin, että villinorsun kohtaamisessa ihmisen kannattaa väistää. Eivät aina ole mitään kilttejä sirkuseläimiä tai kesyjä lemmikkejä. Emo puolustaa poikasiaan ja urokset voivat saada hepulikohtaukset. Aivan varmasti aseeton ihminen jää tässä toiseksi. Kuten myöhemmin ilmenee.